Jatkoa novellille ”Huoltoaseman saunassa”:
Istuin huoltoaseman pihassa rekassani ja hörpin kahvia pahvimukista. Olin juuri käynyt saunassa, ja siellä näkemäni uni oli jättänyt mieleeni oudon levottomuuden ja jalkoväliini kiimaisen kihelmöinnin. Sytytin tupakan ja avasin ikkunan. Alkusyksyn illan viileä ilma virtasi hyttiin ja vaivuin ajatuksiini. Havahduin, kun auton viereen käveli joku.
-Moro, et nuku vielä? totesi äsken taukotilassa tapaamani mies.
-Moromoro. Eihän tuo vielä nukuta, jotenkin levoton olo.
Juttelimme hetken, kunnes illan viileys alkoi olla liikaa.
-Ei ole enää kesä, tulee kylmä täällä ulkona, mies virkkoi.
-Hyppää jousille, jos ei vielä nukuta.
Mies kiersi apukuskin puolelle ja kiipesi penkille istumaan. Minä nousin kuljettajan paikalta laittamaan pyyhkeen kuivumaan ja jäin istumaan sängyn reunalle. Miehellä oli mukanaan kaksi pientä oluttölkkiä, joista toista hän tarjosi minulle.
-Minä en yleensä vuorokausilevolla ota alkoholia, mutta kai tuon pienen voi ottaa, onhan tässä aamuun vielä aikaa, sanoin ja sihautin tölkin auki.
Juttelimme ja joimme oluitamme. Mies nosti kätensä polvelleni, siveli sitä hieman ja kysyi:
-Mikä se olon niin levottomaksi on saanut?
-En tiedä, jotenkin vain…
Lauseeni jäi kesken, kun mies siirsi kättään hitaasti reittä pitkin lähemmäs kihelmöivää jalkoväliäni, ja huokaisin. Hänen sormensa alkoivat hieroa varovasti pilluani housujen päältä ja kihelmöinti lisääntyi. Hengitykseni kiihtyi, ja pyysin miestä tulemaan viereeni. Hän teki työtä käskettyä, ja otti kädellään kiinni leuastani ja suuteli hellästi huuliani. Suudelma syveni, ja kielemme koskettelivat toisiaan. Hän nosti vielä kosteita hiuksiani ja siirtyi suutelemaan kaulaani, ikään kuin olisi tiennyt sen olevan herkkä paikkani. Siirsin käteni hänen selälleen ja nostin hänen paitaansa saadakseni koskettaa paljasta ihoa.
Mies lopetti kaulani suutelemisen, tarttui paitansa helmaan ja veti sen yhdellä liikkeellä päänsä yli pois. Hyväilin hetken hänen lihaksikasta ylävartaloaan ja pyysin sitten nousemaan ylös. Jäin itse istumaan sängyn reunalle ja hyväilin hänen etumustaan, joka pullotti jo lupaavasti. Avasin farkkujen napin ja vetoketjun ja hyväilin kovaa etumusta alushousujen läpi. Sitten tartuin niiden vyötärönauhaan ja vedin ne alas päästäen kovassa erektiossa olevan kullin vapaaksi. Tartuin siihen toisella kädelläni ja pidin sitä paikollaan saadakseni vain katsella sitä. Aloin liikuttaa esinahkaa edestakaisin hieman kiertäen ja suutelin terskaa. Mies veti kiivaasti henkeä, kun imaisin terskan suuhuni ja hyväilin sitä kielelläni. Otin kalun syvemmälle suuhuni samalla hyväillen kielelläni sitä alapuolelta, ja aloitin kovemman suihinoton. Mies otti kiinni pitkistä hiuksistani ja alkoi varovasti liikuttaa kulliaan suussani. Hetken päästä vetäydyin pois, nousin ylös ja riisuin housuni.
-Haluan saada sen sisälleni, kuiskasin ja suutelin miestä.
Istuin takaisin sängyn reunalle ja levitin jalkani. Mies polvistui jalkojeni väliin ja ajattelin, että nyt, viimeinkin, ja suljin silmäni. Tunsin kosketuksen klitoriksellani, ja avasin silmäni. Mies hieroi kovana nöpöttävää klitoristani peukalollaan ja kumartui pilluani kohti. Käsi vaihtui kieleen ja voihkaisin kiihotuksesta, kun tunsin kielen pyörivän klitorikseni ympäri. Sitten hän nuolaisi pilluani koko matkalta välilihasta klitorikseen ja imaisi klitoriksen suuhunsa hyväillen sitä samalla kielellään. Tuntui kuin veri olisi paennut päästäni ja pakkautunut pelkästään pillun alueelle. Tunsin, kuinka valuin kosteutta ja mies työnsi kaksi sormeaan sisälle ja alkoi liikuttaa niitä ulos ja sisään käsitellen samalla kielellään klitorista. Räjähdin huutaen orgasmiin ja pilluni sykki hänen sormiensa ympärillä. Kuulin märkyydestä kielivän äänen, kun mies veti sormensa ulos. Hän otti kullistaan kiinni, voiteli sen sormiinsa jääneellä kosteudella ja hieroi sillä häpyhuuliani. Hän käytti sitä terskan verran pillussa ja veti takaisin huulille, toistaen sitä muutaman kerran, kunnes työntyi viimein kokonaan sisälle täyttäen minut ääriä myöten. Tunsin ihanan venytyksen pillussani, enkä ollut ihan varma, oliko se kipua vai nautintoa.
Hän aloitti rauhallisin liikkein, vetäen terskan huulille ja painautuen sitten koko mitaltaan sisälleni, ja nyt tunne oli pelkkää nautintoa! Kuulin kuinka pilluni litisi märkänä kiimasta ja nautin tuon upean kullin työskentelystä jalkojeni välissä. Nostin jalkani hänen olkapäilleen, että hän pääsisi mahdollisimman syvälle. Mies nopeutti hieman tahtiaan ja pyöritti lantiotaan niin, että tunsin saavani kullia joka kulmasta.
-Jestas, kuinka ihana tiukka kiimapillu, mies huohotti. -Saanko laskea mällit sisälle kiimapilluun?
-Saat, haluan tuntea kun laukeat sisälleni! huohotin hengästyneenä.
Mies laski jalkani alas ja käski mennä sänkyyn mahalleni. Hän tuli päälleni ja asettui polvilleen niin, että minun jalkani olivat hänen jalkojensa välissä. Nostin takapuoltani paremmin tarjolle ja hän levitti pakaroitani ja työntyi pilluuni takaapäin hitaasti, kiusaten.
-Pane, pane kunnolla niin että tuntuu! pyysin, ja hän teki työtä käskettyä.
Tuo mahtava kulli tuntui niin hyvältä ja osui juuri oikeisiin paikkoihin, että aloin olla jo lähellä laukeamista. Hivutin käteni alleni ja aloin hyväillä klitoristani samalla, kun mies kiristi tahtia. Lähestyvä orgasmi sai minut voihkimaan ääneen ja viimeisen hyökyaallon saavuttaessa minut saatoin huutaa ääneenkin. Tunsin, kuinka pilluni sykki kullin ympärillä ja työnsin takapuoltani miestä vasten. Samassa tunsin, kuinka kulli alkoi nytkähdellä voimakkaasti ja tunsin kuuman tulvahduksen sisälläni, kun se ruiski spermat syvälle pilluni perukoille.
-Aa-aa-aa-aah! mies huusi lauetessaan.
Hän pysähtyi hetkeksi, ja sitten työnteli kulliaan vielä muutaman kerran hitaasti pillussani, kunnes vetäytyi pois, ja siirtyi viereeni. Tunsin, kuinka spermavana lähti liikkeelle ja valui pillustani klitoriksen yli lakanalle, ja kiihotuin siitä uudestaan. Mies silitteli selkääni ja takapuoltani ja huokaisi:
-Jestas, mikä pillu! Lypsi sperman irti pallien pohjasta saakka!
Katsoin miestä silmiin hymyillen, suutelin häntä lipaisten hänen alahuultaan kielelläni ja sanoin:
-Saattaisi lypsää lisääkin… ja iskin silmää.