Sulje painamalla ESC

Tai tutustu suosittuihin kategorioihimme...

Eniten katsottu päivittäin

158   Tarinat
158
Ä

Äiti Antaa

12 minuuttia luettua
0 2384
12 minuuttia luettua
0 2384

Miika hoiperteli ylös kuistin portaita pitkin. Hän otti tukea kaiteesta ettei kaatuisi. Hänen päässään pyöri. Kello oli 1:00 yöllä. Miika oli ollut viettämässä perjantai iltaa ystäviensä kanssa. Kesäyö oli lämmin, mutta pojalla ei ollut siitä tietoa ollessaan niin humalassa. Hän…

Jatka lukemista
A

Äidin viettelys

22 minuuttia luettua
0 7746
22 minuuttia luettua
0 7746

En nähnyt äitiä ennen päivällistä. Hän oli hiljainen, kai hieman huolissaan; sen verran, että isä kysyi häneltä, oliko kaikki hyvin. "Joo, hyvin." Äiti kertoo isälle siirtäessään ruokaa lautasellaan haarukalla. "Minun on saatava raportti valmiiksi maanantaihin mennessä, siinä kaikki. En tunnu…

Jatka lukemista
S

Saunamökissä tapahtui

30 minuuttia luettua
0 3273
30 minuuttia luettua
0 3273

Minä olen Linda, olen 16–vuotias ja asustelen vanhempieni kanssa kotona Keski–Suomessa. Paikkakuntaa en mainitse, jottei tarinani ihan heti tulisi vastaan kotinurkilla. Kaikki alkoi viime kesänä. Olin isäni ja äitini sekä äidin vanhempien kanssa viettämässä kesälomaa mummin ja vaarin mökillä, kuten…

Jatka lukemista
K

Kiimainen tätini

19 minuuttia luettua
0 3577
19 minuuttia luettua
0 3577

Taustaa: Pieni hämmentävä ja vähän nolokin tapaus sattui eräänä kesänä ollessani 16-vuotias. Olin perheemme kesämökillä, jossa kyläilemässä oli myös isäni sisko Anneli. Hän on eronnut, 42-vuotias, hauska ja iloinen nainen, jonka kanssa tuli mukavasti toimeen. Olin täysin kokematon naisasioissa, mutta…

Jatka lukemista
L

Laukesin huudahtaen Sinin sisälle

16 minuuttia luettua
0 1892
16 minuuttia luettua
0 1892

Pidin kädessäni hiukan haalistunutta, lehdestä leikattua hautajaisilmoitusta. Silmäilin sitä hetkisen ja siirsin katseeni kaukaisuuteen. Kaikkialla ympärilläni tuntui olevan hiljaista. Kuoleman hiljaista. ”Sonja…” kuiskasin itsekseni. Huokaisin raskaasti ja laitoin ilmoituksen peltirasiaan, jonka painoin lipaston laatikkoon. Oli kulunut melkein päivälleen puoli vuotta…

Jatka lukemista
Ä

Äitiä lomalla

1 minuuttia luettua
0 2215
1 minuuttia luettua
0 2215

Olin muutama vuosi sitten äitini kanssa lomalla Italiassa.Silloin olin jotain 13 ja isäni oli kuollut kun olin 4.Äitini on tosi seksikäs ja hänellä oli C-kupin tissit. No sitten suoraan tarinaan. Saavuimme lentokoneella Roomaan ja menimme taksilla hotellille.Kello oli silloin varmaan…

Jatka lukemista
A

Appiukon synttäreillä

7 minuuttia luettua
0 3033
7 minuuttia luettua
0 3033

Olin alle kaksikymppinen ja varsin kokematon miesten suhteen, kun aloin seurustella Peten kanssa. Itse asiassa Pete, joka oli minua huomattavasti vanhempi, oli vasta toinen mies, jonka kanssa olin harrastanut seksiä. Peten isä täytti 60 vuotta ja Pete houkutteli minut mukaansa…

Jatka lukemista
K

Kielletty vanhempainilta

5 minuuttia luettua
0 2757
5 minuuttia luettua
0 2757

Olin jännittänyt tätä iltaa pitkään. Tämä oli ensimmäinen vanhempainiltani vastavalmistuneena luokanopettajana. Halusin näyttää vanhempien silmissä asialliselta mutta helposti lähestyttävältä ja nuorekkaalta, joten suunnittelin asuni huolellisesti. Päältäni löytyi polvimittainen, tiukka samettinen hame, sekä muotojani korostava sinapinkeltainen sifonkipaita. Hiukset sipaisin rennolle poninhännälle,…

Jatka lukemista
A

Automatka Perheen Kanssa (2)

17 minuuttia luettua
0 3725
17 minuuttia luettua
0 3725

"Joo, ja mun jalat oli auki tällä tavalla." Näytin äidille.  "Ja se avasi Lotan haarat täysin ja nosti sen toisen jalan ovea vasten." Jatkoin. “Mitä sitten?” Äiti kysyi. “Lupaan, että aluksi yritimme vain pysyä paikallaan. Meillä oli hauskaa iskän kaahatessa…

Jatka lukemista
P

Poika naisten kanssa

4 minuuttia luettua
0 2810
4 minuuttia luettua
0 2810

Soitin varakkaannäköisen omakotitalon ovikellloa. Hetken kuluttua ovi avautui ja noin nelikymppinen hoikka nainen ykkösasuissa seisoi edessäni. Sopertelin iltaa ja kerroin asiani. Olin myymässä joulukoristeita 6-luokkamme luokkaretkeä varten. Nainen oli vaiti, katseli minua kiinnostuneena ja pyysi tulemaan sisään. Hän pyysi minua…

Jatka lukemista
×