Oltiin jo tyttökavereitten kanssa pitkään suunniteltu klubille menoa ja sattui kerrankin viikonloppu, jolloin kaikilla oli vapaata.


Itse rakastan tanssimista, joten halusin aivan ensimmäiseksi tanssilattialle. Paikka oli tupaten täynnä ja ihmiset tanssivat viikonlopun hurmiossa. Eräs kaverini lähti baaritiskille hakemaan juomia samalla kun minä ja loput porukastamme varasimme pöytää. Hetken kuluttua hän palasikin juomien kanssa, jotka suhteellisen nopeasti kulutimme.

Jalkani tunsivat jo basson rytmin ja lantioni alkoi keinua kuin itsestään. Paloin halusta mennä tanssilattialle ja heittäytyä musiikin vietäväksi. Yksi kavereistani lähti mukaani lattialle ja hetken kuluttua hän kuiskasi korvaani, että eräs mies on tuijottanut minua jo hetken aikaa. Käännyin kaverini osoittamaan suuntaan ja huomasin pitkän, lihaksikkaan ja tummahiuksisen miehen intensiivisen katseen. Tunsin vartaloni heräävän eloon ja vatsastani asti kulki hyvä tunne muualle kehooni.

Tuijotimme toisiamme hetken, kunnes hän lähti määrätietoisesti kävelemään minua kohti. Aivan kuin täyden tanssilattian ihmiset olisivat tehneet hänelle tietä. Saavuttuaan eteeni, hän kysyi matalalla ja viettelevällä äänellä haluaisinko tanssia. Olin ällikällä lyöty. En mielestäni ollut mikään seksikkäin nainen ja oli yllättävää, että hänen kaltaisensa kuuma adonis tulisi puhumaan minunlaiselleni. Olen kuitenkin vain normaalipituinen en mikään rotusääriä omaava supermalli, tavallisine ruskeine hiuksineni ja kampauksineni. Ainoana hyvänä piirteenäni olin aina pitänyt muodokasta vartaloani ja kirkkaan sinisiä silmiäni.

A. En ikinä voisi antaa tällaisen tilaisuuden lipua läpi sormieni ja vastasin hänen pyyntöönsä myöntävästi. Hän veti minut kiinni itseensä, samalla hitaasti liu’ttaen vahvoja käsiään selkääni alaspäin, kunnes hänellä oli tiukka ote lantiostani. Liikuimme sensuellisti toisiamme vasten musiikin tahtiin ja tunsin itseni kiihottuvan jo hänen kosketuksestaan. Hetken tanssittuamme, mies kumartui kuiskaamaan korvaani: “Olin kiinnostunut sinusta heti kun näin sinut, tiedän, että haluat minua yhtä paljon kuin minä haluan sinua. Lähde mukaani, en asu kaukana.” Mieleni huusi heti lujaa “Kyllä!” Olin eronnut pari kuukautta sitten poikaystävästäni ja en ollut saanut aikoihin, miten ikinä voisinkaan kieltäytyä näin viettelevästä tarjouksesta.

Kuiskattuani: “kyllä” hän jo veti minua pois tanssivien ihmisten keskeltä, kohti narikkaa. Saatuamme takkimme ennätysajassa, kävelimme kylmää katua pitkin kohti päämääräämme. Ennen kuin huomasinkaan, seisoimme kerrostalon rappukäytävässä. Katselin hetken ympärilleni, kunnes mies painoi minut seinää vasten suudellen minua intohimoisesti. Kielemme yhtyivät kuumaan tanssiin ja kätemme seikkailivat pitkin toistemme vartaloa. Saatoin kuulla itseni jo lähes huohottavan ja tunsin kuinka hän veti käteni pullistuneelle etumukselleen. Hän kuiskasi korvaani kiihkeästi “Näin paljon haluan sinua”

Yritimme hillitä kiihkomme hissimatkan ajaksi, kunnes saapuisimme hänen kämppäänsä. Olin kiihkosta levoton miehen sovittaessa avainta oveen. Kun hän vihdoin sai sen auki hän riuhtaisi minut itseään vasten ja nosti minut syliinsä hajareisin,samalla rajusti minua suudellen. Hän potkaisi oven kiinni ja kaaduimme lattialle, toistemme vaatteita riisuen. Hän avasi bilemekkoni vetoketjua samalla suudellen sen alta paljastuvaa pintaa. En voinut vastustaa vaan huokailin kiihkeästi miehen edetessä. Käännyin miehen edessä hänen avattuaan mekkoni ja aloin nykiä hänen vyönsolkeaan auki, riuhtoen farkut hänen jalastaan, kun hän itse riisui paitansa. Seuraavaksi päältäni putosivat rintaliivini ja pyöreät,pehmeät rintani lepäsivät miehen käsissä.

Mies hyväili rintojani välillä nännejäni nuollen ja välillä niitä näykkien. Hamusin hänen kyrpäänsä ja saatuani sen käteeni, tunsin kuinka kovana hän todellakin oli. Aloin hitaasti kiusaten liikuttaa kättäni ylös alas hänen pituuttaan samalla ihaillen hänen valtavaa kokoaan. Kuulin hänen huohotuksensa, mikä rohkaisi minua ottamaan hänet kuumaan suuhuni. Kuulin nautinnon hänestä ja aloin imeä hänen pitkää kaluaan välillä ottaen sen syvälle kurkkuun ja välillä vain terskan päätä lipoen. Olin varma, että mies tulisi hulluksi. Mies käänsi minut vierelleen ja suuteli minua. Asetuimme lattialle niin, että saatoin runkata häntä samalla kun hänen sormensa raottivat häpyhuuliani ja tunkeutuivat sisääni. Tunsin kostuvani enemmän ja enemmän hänen sormiensa liikkuessa sisälläni. Olin jo melkein orgasmin partaalla, kun mies yhtäkkiä vetikin sormensa pois. Katsoin miehen kasvoilla olevaa virnettä anovasti samalla kun hän vei sormet suulleen ja nuoli ne puhtaaksi. Sen jälkeen hän kumartui ylleni ja suuteli minua samalla asettaen itsensä reisieni väliin. “Valmis?”, hän kuiskasi korvaani, enkä kiihkoni vallassa saanut sanaa suustani vaan nyökkäsin.


Tunsin kuinka kova kyrpä sentti sentiltä liukui sisääni ja täytti minut. Huokaisin kovaäänisesti samaan aikaan, kun hyvä olo valtasi kehoni. Hän alkoi liukua edestakaisin kiduttavan hitaasti. Tarrasin lujaa eteisen mattoon ja kurotin lantiotani häntä kohti vaativasti. Mies naurahti huomatessaan innokkaat liikkeeni ja tihensi tahtia. Tunsin koko kehoni tärisevän, tiesin etten ollut enää kaukana. Mies huomasi minun olevan jo melkein tulemisen partaalla ja hän kiihdytti tahtia entisestään mennen yhä syvemmälle minuun.
Orgasmin vallatessa kehoni mies veti minut pitkään suudelmaan ja hetki tuntui kestävän ikuisuuden. Makasin eteisen lattialla täysin rentona, kun vahvat kädet kietoutuivat ympärilleni ja kantoivat minut makuuhuoneeseen, jossa hän laski minut pehmeälle sängylle.

Mies käänsi minut sängyllä vatsalleni ja nosti pyöreää takapuoltani ylemmäs, jotta saattoi työntyä minuun takaapäin. Huokaisin tuntiessani hänen täyttävän minut taas ja aloin jo innoissani keikuttaa vartaloani hänen liikkeensä mukana. Kuulin myös miehen huokailevan tiukan ja liukkaan pilluni hyväillessä hänen kovaa kaluaan. Hänen sormensa liukuivat klitorikselleni ja hän alkoi hyväillä minua hellin, pyörivin liikkein. Toinen käsi siirtyi rinnoilleni pyörittämään kivikovaa nänniäni lisäten jo tuntemaani kiihkoa. Mies alkoi itsekin olla jo aivan sekaisin hurmiosta. Huomasin sen hänen kiihtyvistä liikkeistään ja hyväilevistä käsistään. Tullessaan hän työntyi koko pituudeltaan minuun taivuttaen kasvonsa niskaani samalla suudellen kaulaani. Tulin kovaa ja lähes samaan aikaan miehen kanssa. Sisässäni sykkivä elin sai aikaan väreitä, jotka kulkivat kehoni läpi ja vartaloni valahti rennoksi .

Mies asettui viereeni ja veti minut itseensä kiinni lusikkaan. Ennen kuin nukahdin kuulin hänen kuiskaavan nimensä korvaani , Alex.
Aamulla heräsin ennen Alexia ja katsoin rauhallisena nukkuvaa miestä. Hymyilin itsekseni hiipiessäni ulos makuuhuoneesta eteiseen. Keräsin vaatteeni ja jätin puhelinnumeroni eteisessä olevan lipaston päälle.

Illalla kotona vetäessäni suihkun jälkeiset märät hiukseni nutturalle kuulin puhelimeni soivan. Vastatessani kuulin pehmeän, mutta vaativan äänen: ”miksi lähdit niin aikaisin? Tule takaisin, heti.
Kävellessäni takaisin miehen asunnolle tunsin hymyn leviävän kasvoilleni, tiesin mitä oli luvassa.

Arvosana % | ( ääntä)
...
...

Luokiteltu: