Puoli vuotta armeijaa oli takana ja valitettavasti vielä toinen edessä, kun lähdin kasarmilta jälleen kerran viikonloppulomille. Viimeisin kuukausi oli ollut todella kiireistä ja ärsyttävää aikaa, aliupseerikoulutusta, ampumaharjoituksia ja nyt vielä kahden viikon leiri päälle. Siitä oli tosiaankin kuukausi kun olin viimeksi poistunut lomalle ja poistumiskieltoni oli nyt vihdoin loppunut. Tyttöystävä oli jättänyt minut melko pian armeijan alettua ja muutenkin naisrintamalla sujui vieläpä huonommin kuin muilla elämäni osa-alueilla. Mietin jo valmiiksi iskurepliikkejä täksi illaksi baariin ja pähkäilin mistä löytyisi kaupungin antavaisimmat tytöt. Ei parikymppinen nuorimies voi elää ilman seksiä. Tunsin tulevani hulluksi, kun lähes jokainen vastaantuleva nainen näytti entistä kauniimmalta ja seksikkäämmältä, sitä se eristyksissä miesten kanssa eläminen teettää. Kuukauden ajan ainoat naiset, joita olin nähnyt, olivat kasarmin keittäjä-akat ja muutama naispuolinen armeijakaveri, ei todellakaan mitään virikkeitä minulle. Ajaessani kämpille kännykkäni soi ja isä muistutti, että huomenna olisi vaarin 80-vuotis juhlat, jonne on kutsuttu koko suku ja erityisesti lähisukulaisten, kuten minun, olisi ehdottomasti pakko tulla paikalle. Mutisin vastalauseita tajutessani etten ilmeisesti vieläkään saisi naista vaan joutuisin kenties odottamaan seuraavaan viikonloppuun ennen kuin edes pääsisin baariin edes yrittämään iskeä ketään. Ymmärsin kuitenkin velvollisuuteni ja kämpille päästyäni pakkasin juhlavaatteet ja lähdin melko pian ajamaan Keski-Suomeen.
Moottoritiellä Espoosta Jyväskylään päässäni pyöri lähinnä yksi ajatus, tai oikeastaan vain yksi sana: pillu. Tyttöpopin pauhatessa radiosta tunsin kovettuvani, jo nuoren naisen ääni sai minut kiihottumaan. Tea siellä lauleli: “Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä, mut ei saa koskee”, täsmälleen minun tarinani totesin kyynisesti. Olin niin kovassa puutteessa että kopeloin munani lähes aina kun kuulin naisääntä radiosta, vaikka se vähän häiritsikin autolla ajoa. Kun lauantai-iltana pääsin vanhempieni luo, olin väsynyt ja seksinnälkänikin oli jo hieman turtunut. Vaihdoimme kuulumiset ja menin aikaisin nukkumaan, niin väsynyt olin lopulta ajamisesta ja leireilystä etten edes runkannut vanhassa sängyssäni. Aamulla koko talo hälisi juhlavalmisteluissa, kaksi pikkuveljeäni tappelivat äidin kanssa vaatteista ja isä ei vieläkään osannut solmia kravattia. Pääsimme kuitenkin ajoissa vaarin juhliin, suvun vanhalle kartanolle.
Luvassa oli paljon kaukaisten sukulaisten tervehtimistä ja sen ihmettelyä, kuka nykyisin asui tai opiskeli missäkin. Vanhin serkkuni oli myös saanut lapsen, joten juhlien ainoa vauva sai paljon huomiota osakseen. Alkaessani nopeasti pitkästyä sukulaisiini, aloin vaistomaisesi arvioida juhlien naisia. Juhlissa oli pikkuserkkujani ja muitakin hieman minua vanhempia naisia, joilla oli kyllä varsin hyvännäköiset juhlavaatteet ja naiselliset, silmiä hivelevät muodot. Erityisesti kiinnitin huomioni erääseen punatukkaiseen tyttöön, joka oli suunnilleen minun ikäiseni ja jolla oli varsin lyhyt hame sekä piikkikorkkarit. En tuntenut tyttöä ennestään ja tunsin jo kiihottuvani seuratessani hänen tepasteluaan ja keinahtelevaan pyllyään juhlaväen seassa. Valitettavasti ilmeni että hän oli minua vuotta vanhemman serkkuni Timon tyttöystävä ja he olivat juuri menneet kihloihin, minulla ei siis ollut mitään mahdollisuuksia päästä sormineni tuon hameenhelman alle.
Kahvitarjoilun aikana etsin sopivaa seuraa johon istua ja päätin mennä katsomaan mitä tämän vanhan maalaiskartanon yläkerrasta löytyy. Portaiden yläpäässä kuulin hennon kikatuksen kantautuvan yhden oven takaa ja suuntasin siis sinne. Ajattelin ettei noin miellyttävänkuuloinen nuori nainen ainakaan pahastuisi seurastani. Avatessani oven kikatus lakkasi kuin seinään ja kaksi noin viisitoistavuotiasta tyttöä katsoi minuun. Serkkuni Lotta istui käytöstä poistetun makuuhuoneen sängyllä jonkun toisen tytön kanssa syömässä leivoksiaja hörppimässä kaakaota. Ensimmäisenä mieleeni iski ajatus että nämä tytöt ovat aivan liian nuoria minulla, mutta voisihan heidän kanssaan silti jutella. Sitten tajusin että nämä olivat sukulaistyttöjä, eivätkä siis muutenkaan mahdollisia seksikumppaneita. Esittelin itseni ja kysyin lupaa liittyä neitien seuraan. Tytöt vilkuilivat toisiaan ja katselivat minua päästä varpaisiin, kuin arvioiden kelvollisuuttani ja miehisyyttäni (tai se minulle tuli heti mieleen). Samalla minäkin katselin tyttöjä, ehkä arvoivammin kuin laki sallii, molemmilla oli kauniit samettiset ja silkkiset juhlamekot, Lotalla vaalea ja toisella tytöllä punainen, hiukset oli laitettu kauniisti ja meikkiä oli ehkä vähän liikaakin. Molemmat olivat jo alkaneet muuttua naisiksi, Lotan lantio oli pyöristynyt viime näkemästä ja rinnat olivat kasvaneet huimasti, toinen tyttö oli ehkä hieman nuorempi tai muuten jäljessä kehityksestä, mutta kyllä molemmat varsin nättejä olivat, suorastaan seksikkäitä. Söpösti hymyillen he antoivat minulle luvan liittyä seuraan.
Sain kuulla että toinen tytöistä oli pikkuserkkuni Karoliina, jonka olin viimeksi nähnyt melkein kymmenen vuotta sitten. Aloin pitää keskustelua yllä, jututin tyttöjä kouluasioista ja sain heidät melko helposti hihittelemäänkin vitseilläni. Kerroin mitä olin saanut kestää armeijassa ja näin ihmetystä, sääliä ja ihailua nuorissa silmissä. Aika kului paljon nopeammin kuin vanhuksille höpötellessä ja nautin jopa olostani. Pienen keskinäisen supattelun jälkeen tytöt kysyivät minulta naisasioistani ja purskahtivat samantien kikatukseen. En hämmentynyt vaan kerroin rehellisesti olevani sinkku ja etsiväni naisseuraa. Loin vaivihkaisia katseita erityisesti Karoliinaan ja tytöt purskahtivat uudestaan kikatukseen. Kun vuorostani kysyin heiltä miten poikien kansa menee, ilmeet vakavoituivat ja suut mutristuivat. Karoliinan kertoessa heidän olevan samalla rippileirillä ja siellä olevan myös pari kivaa poikaa, Lotta punastui. Maalaistytöt olivat siis kokemattomia sen yhden asian suhteen. Juttelun jatkuessa tajusin tuntevani jotain vetoa nuoreen Karoliinaan, iloinen, hoikka, nätti ja kokematon tyttö kiinnosti minua, muutenkin kuin sukulaisena. Alitajunnassani mietin jopa, että Lotan kanssa sekstailu olisi sukurutsausta, mutta Karoliina olisi ‘ainoastaan’ alaikäinen. Yritin sulkea nämä ajatukset pois, mutta katseeni vaeltaessa vahingossa Karoliinan hoikkiin sääriin ja reisiin mekon helman juuressa, tunsin värähdyksen housuissani. Alkukantainen osa aivojani kertoi minulle olevani kolmistaan kahden lisääntymiskykyisen neitsyen kanssa, jotka eivät välttämättä edes panisi pahakseen pientä lisäjännitystä näihin juhliin.
Ymmärsin kuitenkin etten voinut noin vain ehdottaa kahdelle sukulaistytölle ryhmäseksiä juhlatalon yläkerrassa. Kävin mahdollisuuksia mielessäni läpi ja totesin että kyllä minä mieluummin keskittyisin Karoliinaan kuin Lottaan, vaikka Karoliina olikin vartaloltaan lapsellisempi. Ajattelin että tänään voisin yrittää ainakin saada muutaman suudelman kauniilta tytöltä, vaikken ihan teinipillulle asti pääsisikään. Pistin siis mielessäni iskuvaihteen päälle ja aloin hymyillä ja yrittää kiinnittää valitsemani tytön huomiota vielä enemmän itseeni ja miehekkyyteeni. Nyt kun minulla oli tavoite mielessäni sain neidit hihittelemään enemmän ja myös punastelemaan välillä. Kehuin totuudenmukaisesti tyttöjen kauneutta ja kerroin että kyllä he saisivat ikäistensä poikien päät varmasti kääntymään, kun kerran minunkin ikäiseni nuorimies katseli heitä mielellään. Tämän jälkeen tunnelma jäi hieman jännittyneeksi ja minun täytyi odottaa reaktioita. “Ai, sä tykkäät meijän muodoista?”, Karoliina kikatti yhä ihanammalta kuulostavalla äänellään ja keikisteli hieman sängyn reunalla. Nautin katsellessani nuorta tyttöä hymyilemässä viettelevästi. Muistin kännykässäni olevan digikameran ja tarjouduin valokuvaamaan tyttöjä, jos he vaikka haluaisivat laittaa kuvia irc-galleriaan. Samalla tietysti saisin itselleni muistoja näistä nuorista sukulaiskaunottarista, mitä en sanonut ääneen.
Molemmat innostuivat ja alkoivat heti höpöttää ja kikatella kauheasti. Galleria oli tuttu, mutta kummallakaan ei vielä ollut netissä kuvia, vaikka kavereilla olikin. Niinpä otin ensin muutaman melko tavallisen rintakuvan molemmista erikseen ja yhdessä. Seuraavaksi rohkeampi Karoliina otti kunnon poseerausasennon; nojasi käsillään ikkunalautaan seisoen lattialla, hoikka vartalo notkolla selän kohdalta ja pikku pylly pitkällä pystyssä. Housuissani värähti taas ja minun oli pakko ottaa yksi kuva pelkästään tytön kiinteästä takapuolesta, jota melkeinpä tarjoiltiin minulle ja josta juhlamekko peitti tässä asennossa ehkä vielä vähemmän kuin tyttö huomasikaan. Kehotin pikkuserkkuani vaihtamaan painoa jalalta toisella ottaessani kuvia ja katselin innoissani kuinka tyttö keikisteli ja keinutti pakaroitaan aivan silmieni edessä. Näytin tytöille muutaman kesyimmistä ottamistani kuvista ja silloinkin Lotta totesi Karoliinan olevan vähän liian porno. Tyttöjen punastellessa ja kikattaessa minä tietysti kehuin estottomasti heidän söpöjä kasvojaan ja kauniin naisellisia vartaloitaan. Eivät he oikeasti kovin naisellisia olleet, vielä ennemmin pikkutyttöjä, mutta kyllä heitä tällainen puutteessa oleva armeijakundi mielellään katseli.
Pyytäessäni vuorostaan Lottaa poseeraamaan sängyn reunalla siten, että hän kumartui reilusti eteenpäin ja puristi hieman rintojaan käsivarsilla yhteen, mietin samalla olinko vähän sairas. Olin aina katsellut innolla netistä juuri niitä nuorimpia pornonäyttelijöitä, mahdollisimman lapsekkaita kahdeksantoistavuotiaita ja tässä minä tuijottelin ja valokuvasin viisitoistakesäisen serkkuni tissivakoa. Kun Lotta vielä lipoi kielellään huuliaan ja kallisti hieman päätään, minulle tuli oikeasti vaikeuksia pitää stondis pienenä ja näkymättömissä. Karoliinan huomionkipeys pelasti minut hetkeksi, hän halusi taas kuvaan, nyt itse keksimässään asennossa. Kun tyttö vain istui sängyn laidalle, ajattelin että nyt tulee vähän kiltimpiä kuvia, mutta olin todella väärässä. Nuori viettelijätär asettui puolimakaavaan asentoon nojaten toiseen käteensä, levitti hieman mutta selvästi hoikkia reisiään, asetti toisen kätensä juhlamekon helmalle ja hivutti sitä ylemmäs paljastaen yhä enemmän mustaan nyloniin peitettyä reittä. Aloin hikoilla sihdatessani kameran linssin läpi ja Lotta seisoi hiljaa vieressäni tuijottaen epäuskoisena kaverinsa röyhkeää seksikkyyttä. Sitten tyttö vielä koukisti sänkyyn nojaavan käden etusormea, selvästi kutsuen katsojaa vierelleen sängylle ja mahdollisesti pyytäen miestä asettamaan omankin kätensä reidelleen ja ties minne ylemmäs. Tyttö myös hymyili viekoittelevasti ja välillä vain odotti suu aistikkaasti hieman auki ja silmät tuikkien. Tuijotin kalun kovettuessa seksikästä, viisitoistavuotiasta söpöliiniä.
Juuri tällaisen tilanteen olisin halunnut kokea oikeasti, en pelkästään valokuvausleikin osana. Jos tullessani huoneeseen olisin nähnyt Karoliinan samassa asennossa ja yksinään, olisin varmasti syöksynyt samantien kimppuun pysähtymättä kyselemään henkilöllisyyttä tai ikää. Räpsin kuvia hulluna ja otin kymmenen sekunnin videonkin, jossa näkyi kuinka nuori tyttö kutsui minua sängylle ja hiveli varovasti hoikkaa reittään silmät puoliummessa. Olisin niin halunnut laskea oman käteni Karoliinan pienten sormien päälle ja yhdessä tytön kanssa hivuttaa kädet nuorelle, kokemattomalle pillulle. Ensin hiplata tätä vähän kaikkialta ja sitten naida oikein kunnolla neitsyttä. Lopetin kuvaamisen ja ajatukseni tajutessani että kaluni oli taisteluvalmiudessa ja tytöt todennäköisesti huomaisivat kohouman suorissa housuissani ennen pitkään, jos seisoisin vain paikallani. Istuin siis tuoliin jalat varsin tiiviisti yhdessä ja sanoin, että kännykän muisti alkoi olla täysi. Minua koeteltiin vielä, kun nätit sukulaistytöt tulivat seisomaan molemmin puolin ja pyysivät näyttämään ottamani kuvat.
Molemmissa kyljissäni oli kiinni innokas viisitoistavuotias, saatoin haistaa nuorille tytöille sopivan parfyymin ja minulla seisoi edelleen. Keskitin ajatukseni alakerran mummoihin, hengitin syvään ja sain pulssini tasaantumaan ja seisokin laskemaan hieman, minun oli pakko tai tekisin jotain todella harkitsematonta. Näytin tytöille vain kilteimmän ottamani kuvat, tosin oli niissäkin muutama, joka sai aikaan punastelua ja kikatusta molemmilla puolillani, pakko myöntää että taisin punastua hieman itsekin. En tietenkään voinut näyttää miten olin hetki sitten zoomaillut Karoliinan keinuvaan pikku herkkupeppuun tai yrittänyt saada kameran samalle tasolle mekon helman kanssa ja siis nähdä helman alla olevat pikkuhousut tai kuinka olin räpsinyt kuvia, joissa näkyi lähes pelkästään Lotan korostunut tissivako. Enemmän punasteleva, hikoileva ja minua hieman oudosti katsova Lotta sanoi kuvaesitykseni jälkeen, että hänen täytyisi käydä vessassa. Sitten hän veti Karoliinankin pois luotani ja tytöt kuiskuttelivat jotain keskenään Olin kuin minua ei heidän juttunsa kiinnostaisi, mutta oikeasti yritin kyllä kovasti saada selvää mitä Lotta sanoi. Salakuuntelu kuitenkin epäonnistui ja ainoa mitä kuulin, oli että Lottaa ei kannattaisi kovin pian odottaa takaisin. Vaalea nuori kaunotar poistui kengät kopisten ja pakostakin vilkuilin perään vielä keinuvaa teinipersettä.
Olin nyt vihdoinkin kahden tuon jutuilleni hihitelleen nuoren, nätin tytön kanssa vanhassa makuuhuoneessa. Hiljaisuus laskeutui kun valokuvaus oli loppunut ja me molemmat vain vilkuilimme toisiamme silmäkulmasta samalla kun muka oikeasti katselimme ikkunasta pihalle. Toivoin mielessäni tytön ottavan saman viettelyasennon kuin äsken, ylimääräisen katsojan poistuttua voisin jopa käydä kiinni hoikkaan vartaloon, nyt meillä olisi ehkä aikaa jopa pikapanoon. Naisellisuus oli vasta tulossa tuon vartalon muotoihin; kauniit, kiharaiset ruskeat hiukset oli aseteltu monimutkaiselle hiuslaitteelle, rinnat olivat alkaneet kasvaa tällä tytölle varsin myöhään, ne olivat vasta söpöt pikku kohoumat mekossa, ei läheskään kourat täyttäviä ‘munkkeja’, kuten serkullani Lotalla. Mietin mielessäni että olisin todella mieluusti katsellut tätä tyttöä parin vuoden päästä minihameessa ja korkokengissä, reidet ja sääret olivat hoikat ja suorat ja mustat sukkahousut, jotka tyttö oli kiskonut jalkaansa jotenkin lisäsivät haluani laskea käteni tuolle hoikalle reidelle. Punainen samettinen juhlamekko todellakin toi nuoren tytön kehon oikeuksiinsa, korostaen hieman pientä povea, ollen kireä teinipepun päältä ja jättäen juuri oikean määrän reittä paljaaksi, mutta pysyen säädyllisyyden rajoissa. Halusin hivellä tuota hoikkaa reittä, suudella kokemattoman pikkutytön kimaltavia huulia, purra kovia nännejä ja ennen kaikkea, halusin naida tältä sievältä neidolta aivot pellolle.
Tajutessani että Karoliina katsoi minua silmiin palasin maan pinnalle. Olin tuijottanut viisitoistavuotiaan vartaloa hieman liian pitkään, riisuen tyttöä katseellani vaate kerrallaan, miettien teinityttöä kuin seksiobjektia. Olinhan minä puutteessa, mutta nyt olin kuitenkin sukujuhlissa, joten seksi täällä olevien naisten kanssa ei olisi kovinkaan suotavaa. Lisäksi tyttö, jota mielessäni riisuin oli selvästi alaikäinen ja vielä todennäköisesti huomasi tutkivan ja hieman perverssin katseeni viipyvän muodoillaan. Minun oli pakko jatkaa jutustelua, samalla sain katsoa syvälle tytön kauniisiin, sinisiin silmiin. En oikein meinannut keksiä puheenaiheita, veri valui ilmeisesti aivoista jonnekin alemmas, ja pian palasinkin takaisin äskeiseen kuvaussessioon. Kehuin Karoliinan olevan mielestäni serkkuani kauniimpi ja sanoin kuvanneeni häntä mielelläni. Samalla mietin kuumeisesti olisiko minulla tarpeeksi aikaa toteuttaa mielihaluni, kauanko Lotta viipyisi poissa. En tiedä mikä minuun meni, mutta päätin ainakin yrittää päästä koskettelemaan tätä kaunotarta, päätin ettei minulla olisi niin paljoa menetettävääkään. Sanoin että minun täytyisi tunnustaa yksi asia, kaivoin kamerani takaisin esille ja siirryin istumaan tytön viereen sängyn reunalle. “Mua vähän hävettä tunnustaa, mutta mä en näyttäny äsken kaikkia kuvia. Ja mun mielestä sä oot Karoliina todellakin seksikäs tyttö.”, sain sanottua samalla kun näytin kuvaa, jossa tyttö näytti pyllistelevän ja tarjoilevan pikkupeppuaan minulle. Siron käden sormet olivat kuvassa kiinteällä pakaralla, juuri siinä, mistä melkein kuka tahansa mies mieluusti kouraisisi. Tyttö häkeltyi kuvasta ja omasta seksikkyydestään, punastui, tuijotti ensin minua ja sitten kameraani eikä saanut sanaa suustaan. Hiljaisuuden vallitessa laskin kourani tytön hoikalle reidelle, suunnilleen samaan kohtaan, jossa tytön oma käsi oli ollut joissain kuvissani.
Hitaasti annoin käden liukua mustia sukkahousuja pitkin Karoliinan mekon rajaan. Iloinen teinityttö oli vakavoitunut, katseli vain hiljaa kuinka miehen käsi hyväili hoikkaa reittä. Katsoin tyttöä syvälle silmiin ja ulotin sormeni samettimekon helman alle milli kerrallaan. Nyloniin verhottu viisitoistakesäisen tytön reisi kiihotti minua, se tuntui niin sileältä ja pehmeältä. Olin toteuttamassa unelmaa, jonka vasta hetki sitten olin tajunnut, silittelemässä alaikäisen tytön reittä. Nähdessäni kuinka söpöt huulet menivät mutruun ja tajutessani menneeni ehkä jo nyt liian pitkälle kokemattoman tytön henkilökohtaiselle alueelle, minun oli pakko tehdä ratkaisu. Kumarruin kohti nuorta kaunotarta ja suutelin varovasti punaisia huulia. Pistin kaikkia taitoni peliin ja pyrin lumoamaan tytön ainakin hetkeksi suudelmallani. Nuoren tytön hapuileva vastaus suudelmaan kiihotti minua entisestään, olin nyt tehnyt päätökseni, minä saisin tänään teinipillua eikä tytön iällä olisi perkele vieköön mitään väliä. Kaaduin Karoliinan kanssa sängylle jonka reunalla istuimme ja suutelin ujostelevaa tyttöä uudestaan. Toisella kädelläni haroin vaistomaisesti tytön niskaa ja samettiin verhottua selkää, toivoen kosketukseni tuntuvan hänestä hyvälle. Tärkeämpi oli kuitenkin toinen käteni, joka edelleen eteni milli kerrallaan mustaa nylonia pitkin nätin pikkuneidin mekon alle.
Hämäykseni oli niin onnistunut että ehdin jo aavistaa tuntevani kokemattoman pillun kosteuden sormenpäissäni, ennenkuin Karoliina irtautui suudelmasta ja näytti todella pelästyneeltä. ” Ei mitään hätää, sää oot tosi kaunis nuori tyttö, anna kun mää vähän vaan kosken sua. Oo ihan hiljaa, muista ettei kukaan alakerrassa saa kuulla meijän touhuja. Sää oot ihan hiton söpö tyttö ja hyvä suuteleen. Sulla on ehkä maailman kauneimmat huulet ja tosi kaunis vartalokin. Sun sääret ja reidet on ihan mielettömät ihanat”, lepertelin tytölle saadakseni tämän pysymään paikoillaan ja päästäkseni vielä hieman pidemmälle. Kovin moni poika ei ollut Karoliinan kauneutta kehunut, sillä tyttö meni ihan punaiseksi, nyökkäili häkeltyneenä lepertelylleni ja puristi toisella kädellä rannettani. Koska en kohdannut pahempaa vastarintaa jatkoin toimiani hormonien ohjaamana. Kauniit siniset silmät katsoivat minua kuin kysyen, mitä oikein tapahtui, miten tytön pitäisi reagoida minun osoittamaani kiinnostukseen. Hivelin kourallani hoikkaa reittä ja nopeasti tyttö käänsi katseensa pois, ehkä häveten kokemattomuuttaan ja tuntemaansa himoa. Suutelin meikattua poskea ja hetken päästä siirryin sirolle kaulalle. Annoin pikkuriikkisiä pusuja tytön oikoessa kaulaansa selvästi nauttien, mielessäni kiitin itseäni onnistuessani kiihottamaan häntä. Vasen käteni jatkoi urheasti tutkimusmatkaansa mekon alla, jonne vielä yksikään miespuolinen ei ollut päässyt ennen minua. Hiivin sormillani uudestaan hoikkaa reittä pitkin jalkoväliin ja nyt pystyin jo hipaisemaan 15-vuotiasta vaginaa. Sukkahousujen ja pikkupöksyjenkin läpi tunsi että tämä kiltti tyttö oli kiihottunut kuusi vuotta vanhemman miehen käsittelystä. Hitaasti hyväilin kämmenelläni kosteaa teinipillua alusvaateiden läpi samalla kun vihdoin ohjasin oikean käteni pienille, pystyssä nöpöttäville rinnoille, joita aloin myöskin hyväillä Karoliinan juhlamekon läpi.
Kokematon tyttö oli joutunut ansaani, eikä osannut suhtautua asioiden liian nopeaan etenemiseen. Sivelin sormillani mekon alla tytön pyhintä alusvaatteiden läpi. Samalla kuiskin pikkutytön korvaan hempeyksiä siitä, miten ihanan sileä hänen ihonsa oli, miten söpö hymy hänellä oli ja miten ihanan kirkkaat, tuikkivat silmät. Karoliina makasi selällään tekemättä elettäkään estääkseen minua, rauhoitteluni ja vakuutteluni, etten tekisi mitään pahaa näin nätille typykälle, saivat hänet hengittämään melko tasaisesti ja sulkemaan silmänsä. Jatkoin tytön niskan pusuttelua pitääkseni hänet otteessani ja myös kiihottaakseni häntä. Ex-tyttöystäväni oli aina innostunut eniten niskan hipelöimisestä ja suutelusta, joten nyt sovelsin samaa taktiikkaa tähän kokemattomaan mutta todella söpöön teinityttöön. Samalla tietysti myös kuuntelin korvat höröllä, ettei kukaan ollut tulossa yläkertaan, en nimittäin todellakaan halunnut jäädä kiinni käsi alaikäisen pikkuserkkuni juhlamekon helman alla räpläämässä. Kokematon tyttö selvästi nautti miehisestä kosketuksestani, alapää oli jo niin märkä että sen tunsi selvästi mustien sukkahousujen ja pikkupöksyjen läpi. Suudellessani jälleen noita kimallehileellä värjättyjä huulia Karoliina vastasi suudelmaani, haparoiden mutta oikeastaan varsin innokkaasti. Tyttö myös siirsi toisen kätensä poskeani pitkin kaljulle päälaelleni ja haroi varovasti niskaani suudellessamme silmät suljettuina.
Olin pitänyt vasemman käteni tytön tisuilla juhlamekon päällä, mutta nyt kun tulkitsin tytön itsekin osallistuvan hyväilyyn, rohkaistuin taas ottamaan seuraavan askeleen. Hipaisin kädelläni tytön kaulaa ja aloin sitten ujuttaa sitä mekon miehustasta sisään. Törmäsin rintaliiveissä oleviin, vasta vähän aikaa sitten kasvunsa aloittaneisiin pikku tisseihin. Sain sormeni helposti liivien sisälle, koska A-kuppikin oli vähän liian iso Karoliinalle. Kuten kunnon aikuisuutta tavoitteleva nuori nainen ainakin, Karoliina oli täyttänyt rintaliivejään vessapaperilla, jotta rinnat näyttäisivät edes vähän isommilta ja jotta liivit pysyisivät ryhdikkäämmin päällä. Hymähdin huomatessani tämän, mutta en ollut alunperinkään kiinnostunut tytön tisseistä, joten en ollut pettynyt. Sormenpääni koskettaessa paljasta, kovana törröttävää nänniä, tyttö säpsähti ja avasi silmänsä. Hyvin varovasti ja hellästi hyväilin pikkuruisia tisuja ja nännin nipukoita, sekä tietenkin toisella kädellä myös märkää pillua, jonka edessä oli edelleen muutama alusvaate. Aika tuntui pysähtyvän Karoliinan avatessa silmänsä ja katsoessa minua syvälle silmiin, kuin kysyen jotain. “Ollaan ihan hiljaa vaan, mää en satuta sua tai tee mitään mistä sä et tykkäis. Sun rintas on tosi söpöt, saanks mää vähän suudella niitä?”, kysyin matalalla ja rauhallisella äänellä. Ääneni alkoi muuttua käheäksi jännityksestä ja sain todellakin tehdä töitä pystyäkseni vaikuttamaan rauhalliselta näissä luvattomissa puuhissani. Lopetin molempien käsieni liikkeet ja tuijotimme toisiamme silmiin. “Joo..o, mutta älä tee mulle mitään pahaa. Mä en oo koskaan ollu pojan kaa”, kasvoiltaan tulipunainen Karoliina myöntyi ääni vapisten ja käänsi taas tuikkivat silmänsä pois.
Näin tämä neitokainen oli antanut minulle luvan tehdä hänelle ihan mitä halusin, tai niin ainakin tulkitsin tilanteen heti mielessäni. Vedin käteni pois mekon alta ja nousin pystympään asentoon tytön päälle. Otin kiinni mekon olkaimista ja hivutin sitä alapäin, kunnes sain pienet, himoitsemani tisut näkyviin. Olin kuitenkin kiimassanikin varovainen etten hajottaisi kallista juhla-asua. Saatuani nuo kaksi pientä kumpua esille kiskaisin tarpeettomat rintaliivit pois ja hetken ihailin pystyssä nöpöttäviä, selvästi kiihottuneita nännejä. Suutelin ensin hoikkaa kaulaa ja sitten nuolaisin tyttöni toista rintaa. Pieni rinta mahtui kokonaan suuhuni, joten haukkasin siitä kiinni kuin nälissäni. Näykkiessäni hampaillani nännejä Karoliinan koko hoikka vartalo värähteli. Kauaa en kuitenkaan jaksanut syödä tyttöä, vaan jalkovälissäni tykyttävä paine pakotti minut kiinnittämään huomion tämän pikkutytön alavartaloon. Lopettaessani tisujen nuolemisen tyttö avasi taas siniset silmänsä, mutta en enää kysellyt lupia vaan kömmin sängyn reunalle hoikkien säärten väliin.
Hetkeksi minun täytyi vielä pysähtyä ihailemaan punaisen mekon peittämää lantiota ja niin hoikkia, mustaan nyloniin verhottuja reisiä, jotka alunperinkin olivat saaneet vaistoni heräämään tämän söpöliinin suhteen. Sitten nostin tytön mekkoa vatsan päälle paljastaen vihdoin tytön alusvaateisiin peitetyn, litimärän alapään silmilleni, kätenihän olivatkin sitä jo tutkineet. Nopeasti rullailin sukkahousut pois tieltä kerien ne aina kauniiden säärten puoliväliin asti. Jos olisin hieman nostanut katsettani, olisin nähnyt Karoliinan söpöillä kasvoilla epäröivän ja pelokkaan ilmeen. Tällä hetkellä minua kiinnosti kuitenkin paljon enemmän tytön kireä pillu, kuin kasvot tai tissit. Kiskoin pikkuhousutkin pois tytön vakoa peittämästä, ja vihdoin näin edessäni kostean, punaisena sykkivän neitsytpillun. Työnsin sormeni Karoliinaan, hennon karvoituksen ohi sisään, mihin se liukui helposti. Nuori pillu oli todella liukas ja tiukka, ajattelin saavani sitä palkintona pitkästä esileikistä ja yli kuukauden selibaatista, jonka olin armeijan takia joutunut kärsimään. Tyttö inahti kun työnsin sormeni kokemattomaan pilluun. Ääni sai minut katsomaan hiukan vauhkosti ylöspäin, olinhan edelleen laittomissa puuhissa talossa, jossa oli menossa juhlat. Pikkuserkkuni kasvoilta luin hämmennystä, epäröintiä mutta myös aavistuksen nautintoa, osasin siis ainakin jossain määrin tuottaa mielihyvää sormellani tällä tytölle.
Karoliinan nuori pillu oli niin liukas, että jo hetken päästä työnsin toisenkin sormeni tuohon kireään ihanuuteen. Sormetin tyttöä melko nopeaan tahtiin etsien samalla peukalollani klitorista tytön häpykummulta. Nähdessäni miten tyttö sulki silmänsä ja kohotti tahdottomasti hoikkaa lantiotaan, tiesin löytäneeni etsimäni. Karoliinan täytyi purra alahuultaan, jottei olisi voihkinut ääneen tuntiessaan ensimmäistä kertaa elämässään miehen sormet sisällään ja hyväilemässä alapäätään. Hoikat reidet levisivät ja katselin kuinka kaksi sormeani liukui kauniin, vaaleanpunaisen ja lähes karvattoman pillun sisään ja taas ulos, nopeassa tahdissa, samalla kun peukaloni stimuloi klitorista. Nähdessäni miten hoikka lantio alkoi elää hyväilyni myötä ja miten tytön täytyi vaivoin pitää hyvänolon äännähdykset sisällään, tiesin pikku-Karoliinan olevan valmis minulle. Hidastin hieman sormetusta ja keskityin enemmän stimuloimaan klitorista avaten samalla toisella kädelläni housujeni napit ja vetoketjun. Laskettuani vielä bokserini puolitankoon stondikseni pääsi vihdoin oikeuksiinsa. Kullini sojotti yläviistoon kohti nuorta neitokaista, jonka ylle kumartuneena seisoin jalkojen välissä ja jonka neitseellisestä pillusta otin nyt sormeni pois.
Karoliina huomasi hyväilyn loppuneen ja avasi siniset silmänsä. Silmät levisivät samantien suuriksi tytön katsoessa minua, häneen verrattuna melko isokokoista miestä housut kintuissa ja kalu juhlakunnossa, hän näki sisällään käyneet sormet edelleen lemmennesteistään kiiltäen ja olisi kenties toivonut minun tyytyvän vain sormettamaan hänelle orgasmin. Mutta tällä armeijakundilla oli muutakin mielessä, tämän tytön minä aioin seivästää, eihän sillä ole väliä että tyttö oli vielä kolmen vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, kyllä hänen kireä pillunsa jo oli valmis ottamaan miehen sisään. Levitin tytön jalkoja niin paljon kuin nilkoissa olevat sukkahousut sallivat ja kumarruin hänen yllensä. Ollessamme kasvot jälleen vastakkain hapuilin Karoliinan jalkoväliä, kun nyt pelokkaammalta kuin aiemmin näyttävä tyttö henkäisi: “Ei mennä pitemmälle. Mä en haluu vielä, mä en oo vielä valmis Siihen.” ja pudisteli päätään. Tunsin vihan kuohahtavan sisälläni, tyttö tosiaan meinasi että kyllä häntä sai tyydyttää, mutta kun minäkin halusin oman osuuteni, niin mentiinkin muka liian pitkälle. Kieroja pirulaisia kaikki teinitytöt. “Kyllä sää oot valmis ja äskön sää vielä inisitkin tosi halukkaana. Olisit miettiny kymmenen minuuttia sitten ootko valmis, tai silloin kun poseerasit ja kutsuit mua sun mekon alle. Kyllä me molemmat tiedetään että sä olit silloin ihan yhtä tosissas kuin minä nytten, nyt ei voi enää perääntyä.”, kuiskasin hampaideni välistä hieman vihaisesti ja löydettyäni tytön vaginan taas käsikopelolla, aloin levittää märkiä häpyhuulia jotta pääsisin puskemaan sisään. Karoliina alkoi pyörittää päätään saaden kauniin kampauksensa sekaisin ja mumisi hiljaa: “Älä, mä oon viä liian nuori.” “Et ole, sulla on just hyvä kroppa, täys kymppi oikeestaan. Sä oot ehdottomasti näiden juhlien kaunotar.”
Tuijotimme toisiamme, minä virnistäen ja Karoliina silmät suurina, kauhusta kankeana ylähuuli hienoisesti väpättäen. Koska seisoin niin lähellä tytön lantiota tämän jalkojen välissä, ei tyttö pystynyt enää sulkemaan minua pois, vaikka yritti puristaa hoikat reitensä yhteen. Nyt vain kiihotuin yhä lisää sileän ihon kosketuksesta ja levitin vaaleanpunaista, kiiltelevä häpyä sormilla. Terskani kosketti tytön märkiä häpyhuulia ja kuin sähköiskun saaneena pukkasin lantiotani eteenpäin. Viisitoistakesäinen neitsyt oli todella tiukka, mutta sormetukseni oli liukastanut pillua niin että sain kuitenkin kullini Karoliinan sisään ilman ylimääräistä voimankäyttöä. Murahdin liukuessani yhä syvemmälle pikkuserkkuni lämpimään syleilyyn ja näin kuinka sinisilmäinen Karoliina käänsi päänsä pois, ähkäisi ja puristi molemmin käsin sängyn peittoa nyrkeissään. Aloin nussia pikkutyttöä nopeasti ja kuukauden tukahdutetulla kiihkolla. Kireä tyttö menetti neitsyytensä kullini pumpatessa ylös-alas ihanassa tiukkuudessa.
Minun oli todella vaikeaa olla ähkimättä tunkeutuessani teinipilluun, se tuntui mielettömän hyvältä, tiukalta mutta kuitenkin liukkaalta. Kiimaani lisäsi kolmekin asiaa, jotka olivat varsin poikkeuksellisia edellisiin seksikokemuksiini verrattuna. Ensinnäkin tyttö jota panin oli reilusti alaikäinen, söpö pikku-neiti, jonka ei olisi pitänyt vielä vuosiin saada kyrpää, ainakaan jos vanhemmilta kysyttäisiin. Lisäksi olimme juhlissa, ison maatalon yläkerrassa, jonne kuka vain vieraista voisi minä hetkenä hyvänsä tulla ja saada meidät kiinni kirjaimellisesti housut kintuissa. Kaiken huipuksi Karoliina oli sukulaistyttö, vaikkei ihan lähisukulainen mutta pikkuserkku kuitenkin.
Melkein aloin jo epäröidä, mutta nyt oli tosiaan jo liian myöhäistä perääntyä, tyttö oli menettänyt neitsyytensä minulle. En siis voinut muuta kuin nauttia ja puskea itseäni syvemmälle ja hoitaa homman loppuun. Karoliinan silmät puristuivat tiukemmin kiinni lähes joka kerta kun työnsin varteni häneen ja tytön sirot sormet puristivat päiväpeitettä, jonka päällä nussimme. Nain hoikkaa tyttöä antaumuksella, naulitsin hänet lantiollani sängyn reunaan. Käteni kourivat pikkuista pyllyä ja välillä hiplasin myös kivikovina nöpöttäviä nännejä, varsinaisia rintojahan tällä neitokaisella ei vielä ollutkaan. Ilmeisesti voimakkaat työntöni sattuivat hieman, sillä Karoliina yritti levittää reisiää mahdollisimman leväälle, jotta pikku pillu ei olisi niin kireä. Tyttö oli varsin alistunut rooliinsa, makasi vain puolittain allani jalat levällään ja juhlamekko enimmäkseen pois paikoiltaan ja kauniit silmät suljettuina.
Kumarruin pikkuneidin ylle ja hamusin huulillani pikku tisuja. Aina kun työnsin voimalla kyrpäni Karoliinaan, tytön vartalo nytkähti ja tissit tulivat näykkimisetäisyydelle. Näin kiusasin entisestään tukalaan tilanteeseen joutunutta tyttöä. Nuolin muutenkin sileää ihoa ja yritin suudellakin, mutta söpöliinini ei ollut enää yhtään niin innokas vastaaman suudelmaan kuin vielä hetki sitten. Nautiskelin pitkän selibaattini jälkeen seksistä täysillä, nain tyttöä haluamaani tahtiin ja kourin sieltä täältä. Kivekseni lätsähtelivät paljasta alapäätä vasten ja viisitoistavuotias pillu litisi hiljaa kullini liikkeiden tahtiin. Olisin halunnut karjahdella tyydytystäni kuultavaksi koko maailmalle, mutta onneksi pysyin hiljaa.
“Karoliinaa, tuu jo! Jätskitarjoilu alko jo ja me lähetään sitten!”, kuului keski-iän korvilla oleva naisääni alakerrasta. Allani makaavan, melko velton tytön silmät revähtivät auki ja hän yritti sanoa jotain kohdistaen samalla anovan katseen minuun. Suusta ei kuitenkaan tullut sanoja, mutta minäkin tajusin mitä oli tapahtumassa, minulta vietäisiin kohta tämä ihana, nuori panopuuni. Niinpä huudon kuultuani aloin heti liikuttaa lantiotani yhä rajummin, halusin laueta Karoliinan sisään eikä minulla olisi enää kauaa aikaa. “Lopeta…”, nussimani tyttö sai kuiskattua anovasti nopeutuneen tahdin lomassa hytkyessään. “Karooo, ootko sä siellä ylhäällä?”, kuului naisääni ja askeleet lähtivät kapuamaan portaita. Jännitin vartaloni, jolla sidoin tytön sänkyyn ja tunsin orgasmini tulevan. Kyrpä syvällä entisessä neitsyessä pumppasin spermaani menemään samalla kun Karoliina alkoi mennä paniikkiin. Tyttö pelkäsi kiinni jäämistä aivan yhtä paljon kuin minäkin, ryöppyävän sperman tuntu sisällään ei varmaan helpottanut asiaa.
Tajusin ettemme ehtisi enää siistiä itseämme ennen kuin Karoliinan äiti tulisi yläkertaan ja huoneeseemme. Niinpä toimin nopeasti, kaappasin spermaani valuvan teinitytön syliini ja silmäilin hetken huonetta. Seinustalla oli iso vaatekaappi, lattiasta kattoon ulottuva, ainakin 50 vuotta vanha ja todennäköisesti tyhjä. Astelin hento tyttö sylissäni kaapille ja avasin oven samalla kun portaiden puolivälistä kului taas, “Karoliina! Nyt heti tänne, sä vastaat kun äiti huutaa sulle!” Astuin kaappiin, onneksi se oli tyhjä ja vedin kaapinoven kiinni samalla kun laskin pelokkaan tytön sylistäni kaapin lattialle. Nuori Karoliina oli yllättäen menettänyt neitsyytensä, tukeva mälli spermaani valui hänen kipeästä pillustaan pikkuhiljaa, hänen kaunis juhlamekkonsa oli rypyssä eikä peittänyt käsittelyni jälkeen tällä hetkellä niin punoittavaa pillua kuin pikku tisujakaan ja kaiken lisäksi tytön vihainen äiti oli tulossa vain parin metrin päässä. Tyttö lysähti istumaan lattialle ja alkoi niiskuttaa oikoen samalla hieman mekkoaan. Minä tunsin itseni tyytyväiseksi, olin kaatanut teinitytön, pannut neitsyttä, olin kova jätkä. Mutta tajusin myös että tilanne ei vielä ollut ohi, ja kuiskasin pimeässä kaapissa jaloissani istuvalle tytölle, “Ollaan hiljaa täällä, eihän me haluta jäädä kiinni, sun äitis olis varmaan tosi vihanen jos tietäs sun sekstailevan poikien kanssa.” Pelokas tyttö katsoi minuun sinisillä silmillään, hillitsi nyyhkytystä ja oikoi rivakammin juhla-asuaan.
Kaappimme ovi oli aavistuksen verran raollaan niin että näimme kun äiti tuli huoneeseen pikkupojan kanssa, urhea Karoliina oli nyt noussut seisomaan viereeni ja oikoi mekon takaisin peittämään herkullisen alapäänsä. Äiti keskusteli ilmeisesti tytön pikkuveljen kanssa ja molemmat olivat ihmeissään, siitä ettei tytärtä näkynyt. Pidin kättäni rauhoittavasti nuoren neidin olkapäällä ja kuiskin olemaan hiljaa. Kumpikaan huoneessa olijoista ei keksinyt että joku olisi voinut piiloutua vanhaan kaappiin, mutta äiti jäi sängynreunalle istumaan pikkupojan kiiruhtaessa tutkimaan muita huoneita. Pakostikin ajattelin mitä olisi tapahtunut, jos tämä minulle tuntematon nainen olisi tiennyt viisitoistavuotiaan tyttärensä menettäneen neitsyyden vain hetki sitten ja juuri samassa kohtaa jossa hän nyt istui. Jollain tavalla kiihotuin ajatuksesta, miltä näytinkään äsken naidessani täysin laittomasti tätä vieressäni seisovaa söpöä neitokaista. Iso mies noiden hoikkien säärten välissä jyskytämässä kyrpää vaaleanpunaiseen kireyteen. Ja nuorilla kauniilla kasvoilla välähdellyt, välillä tuskainen ja välillä nauttiva ilme olisi varmasti saanut tytön äidin räjähtämään. Räjähtämään kuin minun orgasmini Karoliinan pillussa.
Huomaamattani käteni vaelsi Karoliinan olkapäältä kylkeä pitkin pyöreälle teinipepulle. Olin kiskonut housut ylös, mutta sepalukseni oli edelleen auki ja kaluni alkoi jäykistyä uudestaan katsellessani ja kuunnellessani nussimani tytön äitiä. Karoliina seisoi selkä minuun päin ja katseli kiinteästi ulos kaapista ja havahtui vasta kun puristin kunnolla ihanan kiinteää pakaraa. Tyttö tuijotti minua silmät suurina kuin mielipuolta, joka tosin tavallaan olinkin, halusin nimittäin lisää. Karoliina ei voinut kiljaista tai edes kieltää minua kovaäänisesti, sillä hänen äitinsä olisi varmasti kuullut ja tullut tutkimaan kaappia. Virnistin pelokkaalle tytölle ja kouraisin pikku pyllyä uudestaan. Näin tytön silmissä inhoa, vihaa ja katumusta, mutta eihän se täysin minun vikani ollut, hän se oli aloittanut viettelyleikin ja kiusannut seksinpuutteessa olevaa armeijakundia keikistelemällä, teinipeppuaan pyörittämällä ja hoikkaa vartaloaan notkistelemalla. Kaikkihan sen tiesivät että viisitoistavuotias teini ei halunnut mitään muuta niin paljoa kuin vanhemman miehen kyrpää ja tämä mies oli nyt päässyt vauhtiin.
Kumarruin nuuhkimaan parfymoitua niskaa ja pitkiä, sessiomme jälkeen avoimena olevia hiuksia. Kehotin käsimerkillä tyttöä olemaan hiljaa samalla kun toisella kädellä hyväilin hoikkaa kylkeä. Puristin taas kevyesti pakaraa ja siirryin alemmas hipelöimään jo takaisin jalkaan vedettyjä sukkahousuja. Liikuttelin kouraani hoikkaa reittä ylösalas, kipusin jopa juhlamekon alle huomattavasti nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Tyttö alkoi näyttää siltä, kuin olisi saanut tarpeekseen aikuisen miehen tyydytyksen välineenä olosta ja meinasi äitinsä vihan uhallakin huutaa tai läpsäistä minua. Tajusin kuitenkin tilanteen enkä meinannut jäädä kiinni alaikäiseen sekaantumisesta. Nopeasti asetin käteni tytön suulle ja kuiskasin hiljaa korvaan, ” Mä oon ollu sulle vielä hellä, mutta jos sä paljastat meidät, niin silloin mä satutan sua todella ennen kuin kukaan ehti tänne. Ymmärrätkö?” Käsi tytön suulla vedin hänen päänsä takakenoon ja tuijotin vihaisesti, tämä oli kiristystä mutta en varmaankaan olisi oikeasti pystynyt satuttamaan niin söpöä tyttöä. Tai olinhan minä häntä satuttanut, henkisesti ja fyysisestikin, mutta en kyseisessä mielentilassa vielä tajunnut sitä täysin. Kun todella pelokas tyttö nyökkäsi ymmärtävänsä, hymyilin irstaasti, nuolaisin tytön korvaa ja kuiskasin, ” Kiltti tyttö, sittenhän me voidaan jatkaa vielä, ei anneta sun äitis häiritä.” Samalla hiplasin kokoajan nuorta kylkeä, reittä ja ennen kaikkea teinipeppua. Kun olin varma, ettei Karoliina huutaisi, otin kiinni tytön kädestä ja vein sen kullilleni. Se sojotti jälleen suoraan sepaluksesta ulos ja kiedoin sen ympärille hoikat sormet. Annoin nuoren tytön kaivaa kullini kokonaan esille ja tunsin kuinka varovainen kosketus alapäässäni tuntui hyvältä, ohjasin tyttöä runkkaamaan minua. Silmät suljettuina tyttö veti esinahkaani hiljalleen edestakaisin, ujo kosketus kaluni varressa ja terskallani tuntui melkein yhtä hyvältä kuin ensimmäinen työntöni neitsyeen vain hetki sitten. Nuuhkin hyväntuoksuista tyttöä, annoin helliä pikku suukkoja niskaan ja varmistin että tytön käsi teki minulle mitä sen pitikin.
Katselin kuinka Karoliinan äiti istui vain metrien päässä meistä pohtien kuumeisesti minne rakas tytär oli kadonnut. Kiinnijäämisen riski kiihotti minua suunnattomasti, sen takia olin varman alunperinkin ryhtynyt naimaan alaikäistä sukujuhlissa, mutta nyt sain vielä enemmän kiksejä varovasti minua hyväilevän tytön alistamisesta. Olisin voinut tyytyä vain kourimaan minua runkkaavaa neitokaista, mutta halusin lisää, halusin yhä enemmän tältä tytöltä. “Hyvä tyttö, nyt menet hitaasti polvilles maahan mun eteeni ja otat sen kalun suuhus.”, kuiskasin punastelevan ja jäykästi paikallaan seisovan tytön korvaan ja nuolaisin kevyesti korvanlehteä. Tyttö kääntyi minuun päin ja katsoi nyt ensimmäistä kertaa kunnolla kyrpää, joka oli jo käynyt hänen sisällään ja jota hän oli kiltisti hetken runkannut ohjauksessani. Anovasti Karoliina pudisti päätään, pillussa käyneen, nesteistä kiiltelevän kullin ottaminen suuhun oli tytöstä selvästi vastenmielistä, “Jo- jos mä vaan jatkan tätä, eiks se riitä?”, juuri-ja-juuri kuuluva, ujo kuiskaus kantautui korviini ja käsi vatkasi kaluani hieman ponnekkaammin. Mutta minulla oli napsunut päässä jo aikaa sitten, tunsin nauttivani sairaalloisesti alistamisesta ja suuresta riskistämme, joten kuiskasin takaisin komentavalla mutta hiljaisella äänensävyllä, ” Ei riitä, sä otat sen suuhus ja lutkutat sitä oikeen kunnolla niinkuin kunnon teinitytön kuuluu.” Asetin molemmat käteni siron tytön olkapäille ja aloin painaa Karoliinaa alemmas. Silmät kiinni puristettuina tyttö lopulta laskeutui kontalleen, hän näytti todella kiihottavalta sukkahousuiset jalat taitettuina alleen, kaunis punainen juhlamekko yllään ja kyrpä vain millien päässä raollaan olevista, kimalteen ja punan koristamista huulista.
Äidin katseen pyyhkiessä juuri tätä osaa huoneesta, mutta pystymättä silti näkemään pimeän kaapin sisäistä irstailua, asetin toisen käteni kauniin tytön pään päälle ja toisella ohjasin tytön sormet jälleen kaluni ympärille. Hitaasti ja nautiskellen työnsin kaluni Karoliinan suuhun. Näin söpöiltä kasvoilta miten vastenmielistä suihinotto oli, mutta kyllähän kunnon tytön nyt kuului oppia ottamaan mieheltä suihin. Niin kiihottava näky kulliani imevä pikkuneiti oli, että jollen olisi jo kertaalleen laukonut lastiani tänään, olisin varmasti tullut samantien. Ohjasin tytön pään liikettä päälaelta, hyväilin hiuksia ja päänahkaa mielestäni hellästi samalla kun totutin pikkuserkkuani kullinmakuun. Ei Karoliina mitenkään taitava poskeenottaja ollut, mutta nuori ikä ja söpöt kasvonpiirteet korvasivat sen kyllä. Minunkin täytyi sulkea silmäni tuntiessani miten kaluni työntyi välillä tytön poskea vasten, välillä syvemmälle kurkkuun ja välillä tyttö yritti saada kielensä pois tieltä ällöten edelleen tekemäänsä toimitusta. En kuitenkaan halunnut laueta noiden kimallehuulten väliin tai kasvoille, osittain siksi että tajusin sen aiheuttavan hankalaa puhdistamista ja osittain siksi, että halusin vielä kerran kokea viisitoistavuotiaan pillun puristavan kaluani.
Vielä hetken nautin näkymästäni ja ennen kaikkea tunteesta, mutta sitten viittasin tyttöä jo lopettamaan. Ohjasin Karoliinan nyt kontilleen kaapin lattialle ja vaikka tyttö ei selvästikään halunnut enää lisää seksiä, ei hän uskaltanut sanoa vastaan pelätessään sekä minua että vain parin metrin päässä vihaisena istuvaa äitiään. Mutta minä halusin laueta vielä kerran tänään ja tässä minulla oli juuri sopiva nuori kaunotar käytettävissäni. Tyttö meni kontalleen, kiinteä pylly minuun päin kuten halusinkin ja minä kumarruin hyväilemään. Kevyesti taputtelin peppua juhlamekon päältä, vähitellen muutuin yhä kovakouraisemmaksi ja menin myös mekon helman alle. Hetken hiplasin myös hoikkia nylonisia reisiä, mutta siitä leikistä aloin jo saada tarpeekseni. Käärin sukkahousut jo toistamiseen tänään pois Karoliinan päältä, pikkuhousujaan tyttö ei ollut edes ehtinyt laittaa takaisin. Punaisen mekon helman nostin notkollaan olevan selän päälle, jotta sain katsella paljasta teinityttöä ja näin mihin sormeni työntäisin. Kontalaan ja peppu pystyssä Karoliina ei enää nähnyt kaapin ovien raosta ulos, mutta minä katselin melkein yhtä kiihottuneena vihaista, aikuisella tavalla kaunista naista tuolla sängyllä, kuin pikkutyttöä, jonka pilluun työnsin sormeni. Neitokaisen alapää oli tahmainen viimekäyntini jäljiltä, mutta olin aistivinani uuttakin kosteutta. Halusin uskoa että tyttö kiihottui vain häpykarvan varassa olevasta kiinnijäämisestä yhtä paljon kuin minäkin.
Aloin sormettaa jo tuttua mutta edelleen todella tiukkaa pillua tuijottaessani samalla himokkaana. Kaksi sormea mahtui Karoliinaan jo helposti, joten nopeasti laitoin kolmannenkin sisälle teinipilluun. Tajusin etten ollut vielä maistanut tytön pillua, joten laskeuduin itsekin kontaleni ja työnsin kasvoni kiinni viisitoistakesäiseen herkkuun. Olimme melko hankalassa asennossa pillunnuolemisen kannalta, mutta sainpahan kuitenkin maistiaisia. Livoin kielelläni häpyhuulia ja työnsin kieleni kärjen tytön sisäänkin. Tytöllä oli selvästi tukalat oltavat, olin melko kovakourainen sormettaja mutta tunsin kuinka nuori pillu sykki käsittelyssäni ja hoikka lantio vavahteli taas kiimassa. Vilkaisin ovenraosta äitiä, joka oli siirtynyt tuijotteleman ikkunasta eikä enää huudellut tytärtään. Äidin jakkupuvun hame paljasti keneltä teiniprinsessani oli muotonsa perinyt. Olin nenä kiinni niistä muodoista nautiskelemassa, nuolin ja sormetin pikkupillua innoissani. Kohta otin kuitenkin etäisyyttä ja asettauduin hiljaa tytön taakse, lantioni pillun korkeudella, paisunut kalu innokkaasti ojossa.
Nuori söpöliini katsoi minuun kysyvästi kun otin sormeni pois ja samantien työnsinkin jo kyrvälläni. Tällä kertaa liu’uin jo helpommin neidin teinipilluun, vaikka tiukkahan se oli. Karoliina oli todella lähellä kiljaista survoessani itseni hänen sisäänsä, mutta pysyi kuitenkin vaiti, vaikka ilme oli todella tuskainen. Tällä kertaa nussin tyttöä paljon varovaisemmin, nyt kivekseni eivät todellakaan saaneet läiskähdellä kuuluvasti hoikkaa lantiota vasten, emmekä mekään saanet päästä edes pientä ähinää. Jos tytön äiti vain olisi kävelyt kaapille, hän olisi nähnyt ja kuullut miten viisitoistavuotias tytär sai kyrpää sukulaismieheltä, mutta nainen vain seisoi ikkunassa. Naidessani Karoliinaa takaapäin hieroin samalla käsilläni kiinteitä pakaroita, jotka olivat tarjottimella edessäni. Liukas pillu imi minua syvemmälle neidin painaessa päänsä lattiaan, kuin kivuissaan. Pylly oli nyt todella pystyssä ja katselin miten kullini liukui sen ali tytön kireyteen. Kourin pientä pyöreää pyllyä, hiplasin, leivoin ja vatkasin ihania pakaroita edestakaisin, samalla koko ajan työntyessäni yhä uudelleen nuoren Karoliinan tiukkaan pilluun.
Asentoni oli sellainen että työnnyin tyttöön yläviistosta, armeijasta tutussa korkea polvi asennossa samalla kun äiti lähti kävelemään pois ikkunalta. Karoliina painoi kauniit, nuoret kasvonsa lattiaa vasten, pyllistäen minulle ja ottaen kiltisti kyrpää sisäänsä. Kun tyttärensä katoamisesta hämmentynyt nainen käveli edestakaisin huoneessa, minun oli pakko hidastaa tahtini lähes olemattomaksi. Lattia ei saanut narahdella allamme, emme saaneet ähkiä tai voihkia kiimassamme ja meidän täytyi pitää tasapainomme, ettemme olisi kaatuneet sivulle ja ulos kaapista. Piinasin itseäni työntyessäni Karoliinaan todella hitaasti, kävin syvällä ja tulin taas ulommas, yhä uudelleen ja uudelleen lävistin nuorta söpöliiniä kyrvälläni. Hidastettu nainti oli vähintään yhtä kiihottavaa kun nopea ja raju nussinta mitä yleensä harrastin enemmän.
Alistamani tyttö alkoi kiemurrella ja nuori pillu sykkiä taas. Hengitin todella syvään ja toimin koko ajan mahdollisimman rauhallisesti. Sitten näin kuinka Karoliinan äiti otti käsilaukkunsa sängyltä, pälyili vielä hetken ikkunasta näyttäen minulle samalla aikuismaisen kaunista takapuoltaan ja käveli sitten pois huoneesta, metrin päästä meitä. Kuulin rouvan korkokenkien kopinan portaista ja sen etääntyessä liikkeeni nopeutuivat samalla. Otin tukea kaunista pyllyään esittelevän neidin hoikasta lantiosta ja kohta pumppasinkin taas oikein kunnolla. Karoliina alkoi vikistä lattiaa vasten ja vasta kehittyvä vartalo eli työntöjeni tahdissa. Hoikka selkä taipuili notkolla ollessaan ja kireä pillu imi minua sisään koko varteni matkalta.
Aloin pakostakin huohottaa, sekä kiimassa että rasituksesta, teinitytön nussiminen kaksi kerta putkeen on kova homma. Kuullessani söpöliinini yhä kimeämmän vikinä tajusin Karoliinan saavan ensimmäisen orgasminsa. Nain ja huohotin jo melkoista tahtia puristellen samalla peppua. Kun punoittava ja kireä pillu alkoi sykkiä kunnolla teinitytön kokiessa orgasmin ihanuuden, aloin minäkin olla valmista kauraa. Laukesin viisitoistavuotiaan pikkuserkkuni pilluun samalla kun tytön pää pyöri vilisti lattiaa vasten ja nuori vartalo nytkähteli lähes holtittomasti. Pumppasin spermani taas tytön sisään ja katselin hikoilevaa, tyydytettyä pikkuneitiä. Orgasmin loputtua Karoliina lysähti kaapin lattialle mahalleen, voipuneena, rajusti nussittuna, mutta ilmeestä päätellen myös tyydytettynä. Olisin todella toivonut meidän olevan jossain muualla, kämpilläni olisin voinut kääriä ihanan, nuoren rakastajattareni peittoon ja kantaa sänkyyn nukkumaan ja odottamaan kenties vielä tulevaa, nyt en kuitenkaan voinut kun alkaa hieman siistiä meitä.
Nenäliinoilla pyyhin roiskuneita lemmennesteitämme vaatteista ja kaapistakin, laitoin housuni kunnolla jalkaan ja katselin hetken Karoliinaa. Tyttö makasi silmät kiinni, hien liimaamat hiussuortuvat poskillaan ja kasvoilla ilme, josta en tiennyt oliko se onnea vai katumusta. Tiesin että minun täytyisi saada tyttö mahdollisimman nopeasti normaalimman oloiseksi, joten aloin pukea häntä. Tällä kerta käärin sukkahousuja ylös enkä alas, ne peittivät katseeltani pienen, punoittavan, kauniin ja niin tiukan pillun, jota olin etuoikeutetusti päässyt koittamaan ja maistamaan. Vastahakoisesti tyttö nousi seisomaan ja oijoin kovia kokenutta juhlamekkoa ja muutenkin asettelin tytön vaatteet kohdalleen, Karoliinan vain tuijottaessa eteensä. Kun jonkin ajan kuluttua vihdoin totesin meidän olevan suhteellisen siistejä ja juhlakelpoisia, johdatin edelleen kauniin mutta nyt myös hyvin hiljaisen Karoliinan ulos kaapista ja alakertaan. Muistutin vielä tyttöä että tämä päivä säilyisi ikuisesti meidän kahden välisenä salaisuutena ja sitten toin etsityn neitokaisen äitinsä luo. Tyttö sai hieman toruja kun ei vastannut kännykkäänsä ja oli sillä tavalla kadonnut, mutta ei mitään pahaa. Huokaisin helpotuksesta kun tajusin Karoliinan todellakin pysyvän hiljaa siitä, mitä olin hänelle tänään tehnyt. Sukujuhlien loppu ajan tyttö oli hyvin hiljainen, enkä minäkään kyllä pystynyt katsomaan silmiin muita vieraita, varsin laittomissa puuhissahan minä olin ollut.
Lähtiessäni ajamaan kotia kohti, olin kuitenkin hyvin tyydytetty ja tyytyväinen päivään. Alunperin olin harmitellut, etten tänä viikonloppuna pääsisi iskemään baarista itselleni jotain yhdenillan tyydytykseksi kelpaavaa seinäruusua, mutta nyt olin saanutkin todella hyvää ja nuorta tyttöä. Muistaisin varmasti pitkään, miltä neitseellinen viisitoistavuotias tuntui, millaista oli laueta samaan aikaan teinitytön kanssa ja miten olin kourinut sitä ihanan piukeaa pyllyä tytön äidin ollessa vain metrien päässä ja lähes nähdessä meidät. Lisäksi minulla oli kuvia ja videota sukulaisneideistäni, niiden kanssa saisin vielä monesti tyydytettyä naisen kaipuuni.